keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Vanhempainillassa väkeä

Järjestimme koululla tänään vanhempainillan. Erityisenä aiheena oli osallistuva kansalaisuus ja yrittäjyys vuoden teeman mukaisesti. Vanhemmille kävi puhumassa YES Etelä-Savon Maisa Kantanen. Hän aktivoi vanhempia myös ryhmätöillä. Katariina kertoili mm. pihakeinuhankkeesta, valokuvaussopimuksesta, koululle avautumista opettajan viroista ja koulumummo/-pappa toiminnasta. Tomi valaisi koulun mahdollista siirtymistä käyttämään Google Apps for Education-pilvipalvelua.

Kuvia illasta














Ei kommentteja: