sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Hyvät kotijoukot!



Muistutus vielä koulun aamuvalvonnasta.
Koulun aamunvalvonta järjestetään kyyditysoppilaita varten. Koulutakseilla saapuvat oppilaat valvotaan sisällä klo 8.15 asti. Tämän jälkeen valvonta siirtyy ulos.
Olemme myös rajanneet turvallisuussyistä merkkilangalla Rahula-salin taakse johtavan huolto/yksityistien. Rajalangan ylitys on ankarasti kiellettyä, sillä langan toisella puolella olevan tien liikennetilanne on muuttunut Kolehmaisen myytyä omakotitalonsa.

Joulu lähestyy, joten on aika tiedottaa viimeisten kouluviikkojen tapahtumista.
Lomautukset jatkuvat vielä joulukuussa seuraavasti:
1.12. Sanna ( Luokasta huolehtivat Tuire ja Katariina)
5.12. Päivi ( Luokasta huolehtivat Minna, Katariina ja Sanna)
20.12. Päivi, Sanna ja Minna ( Välitodistukset jakavat Katariina ja Tuire)

Maanantaina 1.12. jokaiselle luokalle annetaan opastusta jätteiden käsittelyyn.

Rahulan koulun Lukuvuosisuunnitelman 2008-2009 mukaisesti varsinaista joulujuhlaa emme olleet tänä vuonna järjestämässä. Huomioimme kaupunginhallituksen toiveen joulujuhlien pitämiseksi niin, että järjestämme oppilaille joulukirkon to 18.12. yhdessä Rämälän koulun kanssa klo 10.00 Mikkelin Maaseurakunnan kirkossa. Tähän ”joulujuhlaan” myös vanhemmat ovat lämpimästi tervetulleita!

Koko koulun PIKKUJOULUA vietetään pe 12.12. Päivään kuuluu oppilaiden esityksiä, joululauluja ja yllätys. Jokainen oppilas ostaa halutessaan n. 2 € lahjan.

Perinteinen TONTTURATA on Rahula-salissa 16.-17.12. Mukaan siis tuolloin joustava ”tonttuiluasu”.

Neljäsluokkalaiset pääsevät juhlistamaan itsenäistä Suomea Konserttitalo Mikaeliin 5.12. Lähdemme koululta klo 9.15 ja palaamme normaalisti koulukyydeillä kotiin. Oppilaiden kannattaa syödä tuhti aamupala, sillä seuraava ruoka; eli kevyehkö juhlapufee, saattaa venyä puoleen päivään.

Muistattehan, että olemme LOMALLA 5.1. Tämä päivä tullaan korvaamaan lauantaikoulupäivällä 7.3. (=talviulkoilupäivä)
Aloitamme siis kevätlukukauden vasta KESIVIIKKONA 7.1.

Todistukset jaetaan Rahulan koululla 20.12. klo 8.30-8.50.


Joulurauhaa toivottaen,

Katariina

Ei kommentteja: