torstai 30. joulukuuta 2010

Ensi vuoden esikouluhakemukset

HYVÄT ESIKOULULAISTEN VANHEMMAT
Esiopetus on alle kouluikäisten lasten tavoitteellista ja suunnitelmallista
opetusta ja varhaiskasvatusta. Esiopetus edistää ja tukee lapsen kasvu-,
kehitys- ja oppimisedellytyksiä sekä mahdollistaa luontevan siirtymisen
kouluun. Päivähoidolla ja opetustoimella on yhdessä laadittu
esiopetuksen opetussuunnitelma ja esiopetus toteutetaan yhteistyössä
asuinalueen koulun kanssa.
Esiopetusta tarjotaan pääsääntöisesti päiväkodeissa, koska suurin osa
lapsista tarvitsee esiopetuksen lisäksi myös päivähoitoa.
Hakemuslomakkeen liitteenä on luettelo niistä kouluista ja päiväkodeista,
joissa esiopetusta tullaan järjestämään.
Esiopetusaika on lapselle maksuton, mutta päivähoidon osalta maksu
määritellään perheen tulojen ja lapsen hoitoajan mukaan. Jos lapsi
tarvitsee päivähoitoa koulujen loma-aikana, tulee siitä sopia erikseen.
Ohessa lomake:” Hakemus esiopetukseen / päivähoitoon”, josta
ystävällisesti pyydämme Teitä täyttämään alkuosan, mikäli haette
lastanne pelkkään esiopetukseen. Jos lapsenne tarvitsee esiopetuksen
lisäksi myös päivähoitoa, lomake tulee täyttää kokonaisuudessaan.
Hakemukset tulee palauttaa 26.1.2011 mennessä siihen kouluun tai
päiväkotiin, johon ensisijaisesti haluatte lapsenne menevän.
Lähetämme teille kirjallisen päätöksen esiopetuspaikasta viimeistään
31.3.2011 mennessä.
Tarvittaessa lisätietoja antavat päiväkotien ja koulujen henkilökunta.
SEURAAVISSA MIKKELIN PÄIVÄKODEISSA VOIDAAN
JÄRJESTÄÄ ESIOPETUSTA LV. 2011-2012
Päiväkoti Aarreaitta Ratamonkatu 7, 50100 Mikkeli
Emolan päiväkoti Rouhialankatu 37, 50100 Mikkeli
Päiväkoti Enkku Päämajankatu 18, 50100 Mikkeli
Esikoulu Pesäpuu Nuottakatu 1, 50190 Mikkeli
Kaarinan päiväkoti Kasarminkatu 10, 50100 Mikkeli
Kaarisilta Maahisentaival 3, 50970 Mikkeli
Kyyhkylän henkilökunta- Kyyhkyläntie 9, 50100 Mikkeli
yhdistys ry:n päiväkoti
Lehmuskylän päiväkoti Poppelitie 31, 50130 Mikkeli
Lähemäen päiväkoti Lähemäenkatu 11, 50170 Mikkeli
Marskin päiväkoti Yrjönkatu 3, 50100 Mikkeli
Moision päiväkoti Moisiontie 5, 50520 Mikkeli
Montessorileikkikoulu Jääkärinkatu 8, 50100 Mikkeli
Muksulan päiväkoti Metsolankatu 2, 50100 Mikkeli
Otavan päiväkoti Vanha Otavantie 112 B, 50670 Otava
Peitsarin päiväkoti Peitsarinkuja 8, 50170 Mikkeli
Esikoulu Posetiivi Vuorikatu 13, 50100 Mikkeli
Päiväkoti Pirtti Telkänkatu 2, 50190 Mikkeli
Päiväkoti Rölli Röllinpolku 2, 50970 Mikkeli
Rantakylän päiväkoti Sokkalantie 25, 50600 Mikkeli
Saksalan päiväkoti Parraskuja 2, 50170 Mikkeli
Sannan päiväkoti Sannastinlaakso 2, 50100 Mikkeli
Siekkilän päiväkoti Lugankatu 16, 50120 Mikkeli
Suksimäen päiväkoti Suksisepäntie 11, 50160 Mikkeli
Tuukkalan päiväkoti Laajatie 26, 50500 Mikkeli
Valkosenmäen päiväkoti Elontie 1, 50600 Mikkeli
SEURAAVISSA MIKKELIN KOULUISSA VOIDAAN
JÄRJESTÄÄ ESIOPETUSTA LV. 2011-2012
Anttolan yhtenäiskoulu Sahalantie 2, 52100 Anttola
Harjumaan koulu Rukkiojantie 5, 51420 Harjumaa
Haukivuoren aseman koulu Keskustie 50, 51600 Haukivuori
Hiirolan koulu Römpelinmäentie 3, 51520 Hiirola
Ihastjärven koulu Ihastjärventie 170, 50970 Mikkeli
Rahulan koulu Rahulantie 26 A, 51720 Rahula
Rantakylän yhtenäiskoulu Kunnanmäki 1 A, 50600 Mikkeli
Rämälän koulu Vehmaskyläntie 1, 50100 Mikkeli
Sairilan koulu Joki-Sairilantie 2, 50180 Mikkeli
Vanhalan koulu Vanhalantie 30, 50100 Mikkeli
Toiminta suunnitellaan tiesuunnittain yhteistyössä päivähoidon kanssa.
Päätökset ryhmien perustamisesta ja sijoittamisesta lukuvuonna 2011-12 tekee
opetuslautakunta keväällä 2011.
Esiopetusterveisin
Pirjo Vartiainen Seija Manninen
päivähoidon esimies koulutusjohtaja

Ei kommentteja: