maanantai 22. marraskuuta 2010

Mikkeli-visa

ASIJAHAN ON JUSTIINSA NÄIN

Mikkelin kaupungin kotisivuilta löytyvän Mikkeli-visan avulla voit mitata paikallistietosi määrän. Tiesitkö esimerkiksi, että Luonterin altaalla on jopa 70 metrin syvyisiä syvänteitä? Tai että Wapaaehtoinen Palosammutuskunta (WPK) perustettiin vuonna 1879? Nämä ja muita mielenkiintoisia asioita opit pelatessasi uudistuvaa Mikkeli-visaa. Tähän mennessä peliä on pelattu jo lähes 38 000 kertaa.
”Tarkoitus on viihdyttämisen lisäksi luoda uutta interaktiivisuutta ja markkinoida kuntaa, ja uskomme, että tämä tarkoitus on toteutunut erinomaisesti”, toteaa Netvisa Oy:n toimitusjohtaja Ari-Pekka Jokitalo.

Pelaamisesta saattaa saada paitsi huvia, myös hyötyä: Eniten pisteitä keränneiden rekisteröityneiden pelaajien kesken arvotaan kuukausittain tuotepalkintoja. Pelaajat voivat myös osallistua itse visan tekemiseen, sillä kysymysehdotukset vastauksineen tarkistetaan ja lisätään peliin.
Pelin toteuttaa kehittäviin internet-peleihin ja tietovisoihin erikoistunut Netvisa Oy. Kysymykset on tehty yhteistyössä Mikkelin kaupungin ja muiden paikallisten toimijoiden kanssa. Samalla tavalla toteutettuihin kuntavisoihin voi käydä tutustumassa myös valtakunnallisella www.kuntavisa.fi –sivustolla, josta löytyy noin sata muuta mielenkiintoista kuntaa ja kaupunkia.

Lisätiedot:

Ei kommentteja: