perjantai 29. tammikuuta 2010

Risto Räppääjä ja polkupyörävaras






On se kiva, että Suomessa osataan tehdä laadukkaita lasten elokuvia. Jälleen kerran Mari Rantasila on onnistunut luomaan todellisen satumaailman. Elokuvan sanoma on se, miten on vaikeaa olla hyvä ihminen. Kyynel vierähti poskelle muutamankin kerran.
Pääosan esittäjät olivat uudet, mutta laulaminen ja näyttäleminen luonnistui näiltäkin lapsilta loistavasti. Mari kehuikin pääparin hyvää yhteistä kemiaa. Itse asiassa se ratkaisikin roolituksen juuri heille.
Musiikin elokuvaan oli säveltänyt Iiro Rantala ja se oli kerrassaan mukaansa tempaavaa. Elokuvan päätyttyä tuottaja kysyi, missä kohtaa elokuvaa oli vilahtaneet edelliset Risto ja Nelli. Väinö huomasi heidät loppuinsertissä ja voitti itselleen elokuvan musiikista painetun cd-levyn.
Elokuvassa vilahteli suuri joukko nimekkäitä näyttelijöitä ja artisteja; Eppu Normaali, Puntti Valtonen, Martti Suosalo sekä Ulla Tapaninen loistavana Elvi Räppääjänä.
Menkää kaikki joukolla katsomaan ihastuttavaa Ristoa ja Nelliä tai lue ainakin Räppääjät kirjana.t. Katariina

Ei kommentteja: