torstai 14. kesäkuuta 2012


Etelä-Savon suurin lastenfestivaali täyttää pyöreitä


Hulivilikettu kutsuu lapset perheineen juhlimaan kanssaan 20-vuotista taivaltaan kauniiseen kesä-Mikkeliin.

Kesäinen Hulivilikarnevaali on ihastuttanut lapsia ja aikuisia Naisvuorella jo kaksikymmentä vuotta. Karnevaalia vietetään Mikkelissä juhlavuoden kunniaksi kokonaisen viikon ajan 30.6. - 7.7.2012.


Hulivilikarnevaalin historia

Mikkelissä nyt 20. kertaa järjestettävä Hulivilikarnevaali on muodostunut perinteeksi. Mukana on nyt jo lapsia, joiden vanhemmat ovat itse aikoinaan lapsena olleet nauttimassa karnevaalitunnelmasta. Lastentapahtuma on myös maakunnallisesti laajalti tunnettu. Hulivilikarnevaali on alusta asti ollut koko perheen ilmainen ulkoilmatapahtuma, jota on aina rakennettu yhdessä, pitkälle talkoohengessä ja lasten takia, lapsiperheiden ehdoilla. Tänä vuonna tapahtumia on järjestetty kokonaiselle viikolle, ja ne levittyvät monipuolisesti ympäri kaupunkia.

Tapahtumaa on suosinut onni, aurinko on lähes joka vuosi hellinyt osallistujia. Vuosittain karnevaalissa on vieraillut noin 2500 kävijää, vauvasta vaariin. Päämääränä on aina ollut, etteivät pääsyliput ole este osallistumiselle ja lastenkulttuurista nauttimiselle. Kuluneina vuosina Hulivilikarnevaali on tuonut kaupunkiin valtakunnallisesti merkittäviä taiteilijoita, kuten Taikuri Luttisen, Tanssiteatteri Minimin, Mimin ja Kukun ja monia muita huippuesiintyjiä.



Hulinaan pääsee mukaan koko viikon ajan!

Huliviliketun kyytiin pääsee lauantaista 30.6.2012 alkaen. Silloin Mikkelin leikkipuistoissa vietetään Länsi-Savon LeikkiLauantaita.  Yli 20 leikkipuistossa ympäri Mikkeliä on noin 40 paikallista nuorta ohjaamassa vanhoja tuttuja pihaleikkejä. Ohjattujen pelien ja leikkien lisäksi mehutarjoilua ja hauskaa yhdessäoloa lähialueen muiden lasten kanssa.

Lauantaina karnevaaliviikon avajaispäivä huipentuu alakoululaisten Hulivilidiskoon Naisvuoritalon salissa kello 18-22. DJ Juxu ja DJ Tomppa pistävät kaupungin parhaat bileet pystyyn!

Sunnuntaina 1.7. päästään nauttimaan huippulaadukkaasta lastenmusiikista Onni Oravan ja Apsi Apinan Hulivilikonsertissa. Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri esiintyvät kauppakeskus Stellassa kello 12-14. Mukana menossa ovat myös taikuri Riku Pajari, Aira Ihalainen ja Hatsinan B-juniori tytöt. Vauhdikkaan konsertin lisäksi tarjolla ilmapalloja ja kasvomaalauksia!

Maanantaina 2.7. vietetään perinteistä toimintapäivää Naisvuorella kello 10-16. Tuttuun tapaan kesäisissä maisemissa pääsee kokeilemaan mm. kädentaitoja erilaisissa työpajoissa, leikkimään, pelaamaan sekä nauttimaan musiikista ja tapahtumarikkaasta päivästä koko perheen kanssa. Juhlavuoden suurin ponnistus on ennätysmäiset 40 eri toimintapistettä. Mukana on vanhoja hulivilikonkareita, mutta myös uusia tuttavuuksia. Tapahtuman juontavat Mimi ja Kuku. Mimin ja Kukun lisäksi päivä vilisee huippuesiintyjiä lastenkulttuurin saralta, kuten Teatteri Rollo, Klovni Dodo, Taikuri Tapio Salomaa, Aapo Repo ja nukketeatteri Reaktori, ja paljon, paljon muuta.

Tiistaina 3.7. kaikki pääsevät leikkimään ja laulamaan Hulivilijameihin kirkkopuistossa kello 18-19. Lavalta lapsia laulattaa ja leikittää mikkeliläisten ikioma muskaritäti, ihana Aira Ihalainen. Airaa säestää nuori harmonikkataituri Vilma Avikainen.

Keskiviikon 4.7. iltaohjelmana järjestetään Kadunmaalauskarnevaalit Mikkelin satamassa klo 18-20. Tule jättämään jälkesi sataman asvalttiin! Virkisty maalauksen ohessa Ravintolalaiva Toivossa tai nauti Hulivilin nimikkojäätelöannos Satamapaviljongissa. Oma pensseli mukaan ja sottavaatteet ylle! Maalausvinkkejä voi kysellä Mikkelangeloiden taiteilijoilta, jotka ovat paikalla ohjaamassa taiteellista toteutusta. 

Torstain 5.7. toiminnallista osuutta vetävät Mikkelin kaupungin nuorisopalvelut. Hulivilin Touhutorstaina puuhataan porukalla Urpolan ulkokentillä klo 15-18 välisenä aikana. Tapahtuma on osa Kaikki Liikkumaan –hanketta ja ohjelmassa on ulkopelejä ja –leikkejä sekä grillausta. Jos yksi makkara ei pidä nälkää tarpeeksi, voit ottaa omia grilli-eväitä mukaan enemmän!

Lähde mukaan Luontoseikkailuun Huliviliketun kanssa perjantaina 6.7. klo 10-15! Urpolan luontokeskuksen ohjatuille tehtävärasteille voit tulla mihin kellon aikaan vain omaan tahtiin ja onnistuneen kierroksen päätteeksi kaikki osallistujat saavat diplomit. Luontokeskuksesta voit noutaa kartan ja kettujahdin ohjeet ja eikun vain nokka kohti seikkailua. Samalla voit osallistua vedenkestävän digikameran arvontaan.

Huliviliviikon päätöspäivänä lauantaina 7.7. rentoudutaan Mikkelipuistossa perhepiknikin merkeissä. Perhepiknik Hulivilin tapaan -tapahtumassa nukketeatteri Sytkyt esittää Peukaloliisa –sadun, jossa nainen saa pienen tytön kukan nupusta. Jokainen lapsi saa lopuksi oman pienen pussin siemeniä! Martat ovat puistossa paistamassa lettuja ja Kaihunlammen rannassa olevalla kodalla on mahdollisuus käristellä makkaroita ja muuta makoisaa. Tapahtuma-aika on klo 12-14, mutta muistathan, että Mikkeli Maraton juostaan samoissa maisemissa ja juoksijoilla lähtö on klo 15.

Tarkat tiedot kaikista tapahtumista löytyvät osoitteesta www.hulivilikarnevaali.com sekä käsiohjelmasta, joita on saatavilla ympäri kaupunkia. Tapahtuma-alueille on vapaa pääsy.


Hulivilikettu soittaa verkossa!

Juhlavuoden kunniaksi kulttuuripalveluissa on yhteistyössä eri alojen taiteilijoiden, graafikoiden sekä nuorten DiMe -pajan kanssa valmistettu lasten iloksi puinen palapeli, puuvärityskynät sekä verkkosivuilta löytyvä e-kirja, joka kertoo huliviliketun kesäisen päivän tapahtumista. Värikkäästi kuvitettu kirjan voi myös kuunnella sivuja kääntämällä. Lisäksi sivuille on ilmestynyt salaperäinen ketun lorulipas, jossa esiintyy ilmielävänä oikea leppäkerttu, nalle, posetiivari ja keijukainen!
Kaikki tämä ja paljon muuta löytyy Huliviliketun omilta sivuilta www.hulivilikarnevaali.com.
Palapelejä, värikyniä ja muita oheistuotteita on myytävänä toimintapäivän 2.7. yhteydessä.



Lisätietoja:

Kaisu Peura, kaisu.peura@gmail.com
Tuottaja, Hulivilikarnevaali
p. 0447945234

Susanna Latvala, susanna.latvala@mikkeli.fi
Mikkelin kaupungin kulttuuripalvelut, kulttuurituottaja
p. 050 3117 204



Ei kommentteja: