torstai 29. maaliskuuta 2012


Earth Hour -tapahtuma

Mikkelin kaupunki osallistuu 31.3.2012 klo 20.30-21.30 vietettävään Earth Hour –tapahtumaan. Mikkelissä katuvalaistus sammuu keskusta-alueen ulkopuolella klo 20.30 alkaen koko yön ajaksi. Lisäksi valot sammuvat suurimmista kaupungin kiinteistöistä.  
Earth Hour on WWF:n järjestämä maailmanlaajuinen ilmastotapahtuma, jonka tarkoituksena on kiinnittää ihmisten huomio ilmastoasioihin ja energiansäästämiseen ja innostaa ihmisiä ilmastoystävälliseen elämään kaikkialla maailmassa. Viime vuonna tapahtumaan osallistui 1,8 miljardia ihmistä eri puolilta maailmaa. Asumiseen, liikkumiseen ja ruokaan liittyvillä teoilla kuluttaja voi pienentää huomattavasti omaa hiilijalanjälkeänsä. Tunnista Teko –kampanjassa useat julkisuuden henkilöt ovat sitoutuneet kampanjan ilmastotekoihin. Usein pienetkin teot, kuten esimerkiksi ruokajätteen määrän vähentäminen, ovat usean ihmisen tekeminä merkittävä ilmastoteko. Osallistu sinäkin kampanjaan! Juliste.

Ei kommentteja: