maanantai 2. toukokuuta 2011

Toukokuun tiedote!

Toukokuu on saapunut ja on aika ottaa loppukiri koulutyössä. Toisaalta on myös aika katsoa taaksepäin kuinka olemme onnistuneet tässä lukuvuodessa ja mitä tulisi huomioida ensi lukuvuotta suunniteltaessa? Toivommekin, että annatte runsaasti palautetta lukuvuoden palautekyselyssä (liitteenä).

Olemme saaneet hankkia perusopetuksen yhteisillä määrärahoilla koululle sekä uudet polkupyörätelineet että jalkapallomaalit. ITU rakentaa kevään aikana rantaan nuotiopaikan.

Päivi Sonkkanen on saanut viran Launialan koulusta ja niinpä koulullemme rekrytoidaan parhaillaan alkuopettajaa. 15 hakijaa ilmoittautui hakuajan puitteissa.
Myös Merja Vaittinen jää pois työelämästä, joten haussa on myös esiluokanopettaja.

Kuudesluokkalaiset osallistuvat to 5.5. Selvästi paras- päihdekasvatustapahtumaan Mikkelin seurakuntakeskuksessa.

Tuleville esikoululaisille ja ekaluokkalaisille on kouluun tutustuminen pe 6.5. klo 8.30-11.30.

Muistattehan myös ITU:n VAPPUDISCON perjantaina 6. toukokuuta klo 18-20 (21).
Sisäänpääsymaksu on 1€ ja discossa on myös kahvio.

Olen JET-koulutuksessa ti 10.5. ja sijaisenani toimii Stiina Pentti. Samana päivänä 6. luokkalaiset lähtevät tutustumaan Lyseolle klo 12.00-13.30. Kotiinkuljetus normaalisti.

Koulukuvaus on keskiviikkona 11.5. alkaen klo 9.00. Tavoitteena on ottaa luokkakuvat ulkona.

3. luokka lähtee kulttuuripolulle Paukkulan Artium-saliin ke 18.5. klo 9.30. Vuorossa on teatteriesitys Kaunotar ja Hirviö.

Alakoulujen yleisurheilukisat ja sukkulaviestit kaikissa ikäluokissa on to 26.5.
Rahulan koulun edustajat valitsemme lähempänä ajankohtaa.

Koulun kevätjuhla on helatorstaina 2. kesäkuuta Rahula rules -kesätapahtuman yhteydessä. Kevätjuhla perheille ja sukulaisille alkaa klo 9.00 Rahula-salissa. Kesätapahtuma jatkuu aina klo 14 saakka. Mukana on mm. kirpputori, johon kaikki ovat tervetulleita myymään. Tutustu tarkemmin ohjelmaan koulun blogissa linkistä Rahulan kylätapahtuma 2.6.2011. Houkuttelethan iloiseen kesänavaustapahtumaan myös sukulaiset, ystävät ja naapurit.

Koulun luokkaretki (1-6 lk.) suuntautuu pääkaupunkiseudulle Heurekaan pe 3.6. Linja-auto lähtee kohti Heurekaa klo 8.30 ja paluu koululle on n. klo 18.00. Ottakaa yhteyttä, jos ette saa tuolloin järjestettyä oppilaiden kotimatkaa koululta.

Todistukset jaetaan la 4.6. klo 8.30- 8.45. Kyyditystarpeita kysellään lähempänä.

Keväisin terveisin, Katariina
PS. Työpuhelimeni on jälleen käytössä: 050- 311 7454

Ei kommentteja: