perjantai 25. huhtikuuta 2008

Yhdessä olemme vahvoja 22.4.08 Rämälässä

Kävimme tiistaina Rämälän koululla. Siellä oli kuusi rastia joihin jakauduimme ryhmiin. Ryhmiin tuli myös oppilaita Rämälstä. Ensimmäinen rasti oli 1-2ja eskariluokassa: Ohjaajat Kirsi-Marja ja Katariina. Siinä rastilla oli hyvät ja huonot puolet kaverista.Toinen rasti oli salissa ja aulassa: Ohjaajat Päivi ja Tuula. Siinä rastilla oli aurinko jossa jokainen meni ja otti yhden positiivisen lapun kaverista.Kolmas rasti kentän puoleinen pääty: ohjaajina kaksi opiskelijatyttöä nuoriso-opistolta. Sillä jakauduttiin pareihin ja sidottiin toisen silmille kangaspala ja kuljetettiin toista sokkona. Neljäs rasti oli kentän toisessa päässä: ohjaajina Sari ja Pirjo. Ruudukon toiselta reunalata täytyy selvitä toiselle ilman, että astuu ruudukon viivoille. Jokainen sai käyttää vain yhtä ruutua. Viides rasti oli etupihalla lähellä sisääntuloa: Ohjaajina Jorkki ja Tuula.Siellä oli lankku tehtävä. Siinä ryhmän piti selvitätoiselta "mantereelta" toiselle vain muutamaa lankkua käyttäen.Kuudes rasti oli Etupihalla koivujen luona: Ohjaajat oli Ilkka ja Kimmo.Siellä oli hämähäkin seitti jossa piti päästä ilman että ei osunut lankoihin. Yhtä reikää ei saanut kui yhden kertaa käyttää.Ainakin iksi ryhmä pääsi kokonaan seitistä.Tämmöinen päivä oli Rämälässä. Kirjoittaneet: Pauliina ja Vilma

Ei kommentteja: